Ei ihan hole-in-one
Ennenkuin kukaan ehtii vetää kaksimielisiä kuvitelmia tuosta otsikosta, oltiin pelaamassa minigolfia.
Elikkä tosiaan sokkotreffit numero 1 on nyt takana päin. Ja kyllä, vein hänet minigolfaamaan. Ei koskaan enää. 😀
Kuvitelkaa paikka, jossa on hohtokeilausvalot, helvetisti huutavia esiteinejä ja joka kerta kun saat pallon reikään, jossain alkaa hirveä mökä. Deittini totesikin sangen osuvasti, että tämä olisi krapulassa ihan hirveää.
Onneksi molemmat osattiin kuitenkin nauraa sille.
Hieman lyhennetyn golfkierroksen (hyvä että jäi lyhyeksi, olisin hävinnyt) jälkeen minä ja kutsutaan häntä vaikka neiti H:ksi lähdettiin vielä käymään kahvilla.
H on mukava mimmi, joka itse kuvaili itseään ensi tapaamisissa ujoksi. Omasta mielestäni hän ei kuitenkaan ihan ujoimmasta päästä ole, enkä oikeastaan huomannut hirveää jännitystä. Keskustelu soljui ihan kivasti ja löydettiin muutamia yhteisiä puheenaiheita historiasta ja urheilusta.
Mihinkään maailman syvällisimpiin aiheisiin ei vielä ainakaan päästy ja itse hämmästelin kuinka vähän loppujen lopuksi puhuttiin mun blogista. Olin varautunut puhumaan siitä paljon. Ei kyllä varsinaisesti haitannut.
About parin tunnin yhteiselon jälkeen päätettiin jatkaa molemmat kohti kotia. Itselle jäi päällimmäiseksi tunteeksi se, että ei tämä ihan hole-in-one ollut, mutta toistaalta multa aika harvoin viedään jalkoja alta ekalla kerralla muutenkaan. Käsittääkseni H:lle jäi aika sama fiilis ja hyvässä hengessä sovittiin, että jos aikataulut natsaa (myös hänellä on toiset treffit tiedossa) voitaisiin vielä ehkä joskus nähdä.
Mutta, miksi mä spekuloisin H:n juttuja, kun voin antaa hänen kertoa itse. Mä mietin kotimatkalla tätä, että on pikkuisen epäreilua että mä pääsen kirjoittamaan näitä ”arvioita” teistä. Siispä tarjosin H:lle mahdollisuuden tehdä sama musta. Sama mahdollisuus on kaikilla muilla. Mä julkaisen ne tässä sensuroimattomana.
Nauttikaa:
Koska sokkotreffit eivät itsessään ole vielä tarpeeksi outo konsepti, niin näköjään päätiin lisätä elämäni ensimmäisiin sellaisiin hieman vaikeuskerrointa sillä että niitä a) ruoditaan julkisessa blogissa b) tiedän treffikumppanini tapaavan lähiaikoina myös useita muita naisia. Lähtökohta tapaamiselle oli siis vähintäänkin hämmentävä, mutta kun nyt kerta hypätään ulos mukavuusalueelta niin hypätään sitten suoraan syvään päähän.
Blogin perusteella odotin ulospäinsuuntautunutta ja sanavalmista ihmistä, mutta aiempien kokemusten perusteella olen huomannut, ettei sitä koskaan tiedä millainen tyyppi todellisuudessa saapuu paikalle. Onneksi ennakko-oletukseni osoittautuivat kerrankin oikeiksi ja se ihminen johon oli blogin kautta jo hieman tutustunut, oli livenäkin tunnistettavissa. Juttua riitti varsin hyvin, eikä vaivautuneita hiljaisia hetkiä päässyt muodostumaan, vaikka itse en todellakaan ensitapaamisella ole mitenkään puheliaimmasta päästä. Kertaakaan ei käynyt mielessä karkaaminen ikkunan kautta ja kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis. Sekä itse treffeistä, että omasta uskalluksesta.
Pelko siis pois tulevat ”kohtalotoverini”, olette hyvissä käsissä 😀
Oikeasti, mä en muuttanut tätä mitenkään. 😀
Jee! Kiva lukee nää kummankin osapuolen vinkkelistä 🙂
Komppaan Iitua, ja jään mielenkiinnolla seuraamaan jatkoa.:D
”hypätään suoraan syvään päähän” just niin, niin se pitää !
Asenne pitää olla tuli mitä tuli, nyt mennään.