Entiseen ei ole paluuta
Aloitetaan tämä teksti kertomalla pieni tarina.
Monta monta vuotta sitten nuori Hyvä Mies, kuten monet muutkin nuoret pojat, vietti paljon aikaa videopelejen kanssa. Häntä ei voinut kutsua nörtiksi, mutta aika lähellä. Nykypäivän Hyvä Mies kiittää siitä, että tuo nuori Mies muisti myös harrastaa urheilua.
Hyvällä Miehellä oli ja on Serkku, joka on tietyllä tapaa Miehelle veljenkorvike. Serkku on hirveän innostunut tietokoneista ja peleistä ja hänen kanssaan Mies vietti usein yökyläreissuja pelaten jotain pelejä. Joskus yökyläreissut saattoivat kestää koko viikonlopun.
Vuosien mittaan kaksikon sessiot kuitenkin jäivät elävän elämän jalkoihin. Väliin tulivat Miehen muut kaverit, harrastukset, tytöt (tai no fantasiat niistä :D). Lopulta Serkku onnistui myös löytämään naispuolisen vastineensa (nettipelin kautta, kuinkas muuten).
Kaksikko vietti silloin tällöin aikaa yhdessä, mutta se oli huomattavasti rajatumpaa. Kuitenkin eräänä marraskuisena viikonloppuna Serkun tyttöystävä oli koko viikonlopun poissa ja kaksikko punoi juonen.
”Palataan takaisin niihin yksinkertaisiin päiviin, jolloin ei tarvinnut huolehtia mistään. Vietetään koko viikonloppu yhdessä pelaten.”
Mä istun nyt sunnuntai-iltana kirjoittamassa tätä tekstiä ja mun päässä pyörivä ajatus on, että voi helvetti mihin mä just käytin viikonloppuni. 😀
Eli siis kuten äskeisessä eepoksessa kerrotaan, pelasin koko viikonlopun pleikkaria serkkuni kanssa.
Aluksi oli tosi kivaa. Rentouttavaa päästää hetki irti työkuvioista ja siitä, että olet kyvytön saamaan ketään naista kiinnostumaan. Nyt on vaan tärkeää lahdata noita örkkejä.
Lauantaina iltapäivällä alkoi tulla vähän sellainen tunne, että pitäisiköhän tässä tehdä jotain muuta. Kymmenen aikaan illalla katselin ulos ja mietin, että siellä porukka menee baariin ja tapaa ihmisiä.
Teki mieli heittää rakas serkkuni ulos. 😀
Sunnuntaiaamuna mä olin tosi väsynyt. Katselin serkkuani siinä sen pelatessa ja se jotenkin iski: Meistä nuorista jätkistä kasvoi oikeasti kaksi erilaista aikuista. Ja kyllä 24 v. on aikuinen. 😀
Kyllähän mä sen tiesin jo silloin teininä jotenkin, mutta nyt se oikeastaan vasta iskostui tajuntaan. Musta ei enää ollut koko viikonlopun kestävään pelisessioon. Mä halusin tehdä muita juttuja. Serkku on tosi tärkeä, mutta mä en jaksa tätä enää näin pitkiä aikoja.
Siitä otsikko. Entiseen huolettomuuteen ei ole paluuta. Mä olen oikeasti nykyään erilainen kuin joskus.
Ehkä tähän loppuun vielä pieni anekdootti itsessään pelaamisesta, sillä näen jo mielissäni (todennäköisesti ) suurimman osan naislukijoista kasvot kun puhun viikonlopun kestävästä pelaamisesta (olette muuten kaikki tosi hyvännäköisiä ;D).
Mä kasvoin, kuten koko mun ikäluokka, pelien parissa ja mun näkemyksen mukaan hyvä peli voi olla parhaimmillaan yhtä hyvä kuin hyvä elokuva tai loistava kirja. MUTTA mä en ole koskaan ymmärtänyt yksin pelaamista. Sen pitää aina olla sosiaalinen tapahtuma.
Samalla tapaa mulle on punainen vaate ne (usein) jätkät, jotka pelaa kavereidensa kanssa ”Änäriä” kun tyttöystävä murjottaa taustalla. Tai pahimmillaan kesken kotibileiden. Mä en fyysisesti pysty pelaamaan, jos joku pahoittaa siitä mielensä. Kaikelle on oikeasti aikansa.
Tämmönen vähän marginaaliaihe tänään. What can i say, on sunnuntai eikä mulla ole vieläkään naista. 😀
Koettakaa kestää.
Oon ollu parisuhteessa se osapuoli, joka yrittää toiselle sanoa jotain (turhaa tottakai) kesken sen pelaamisen ja ollut sitten sen mielestä ihan helvetin rasittava. Ja en tosiaan koskaan ollu mikään nalkuttava, enkä koskaan valittanut ihmeemmin.. Mutta se oli asia mikä mulla meni yli, anna mun nyt perkele sanoa tää yks asia niin saan hetkeksi kontaktin suhun ja sitten voit jatkaa 😀 Liika on aika liikaa, mutta mä ymmärrän pelaamisen. Itse en pelaa, ei oo mun juttu laisinkaan, mutta mä tajuan täysin sen viihdyttävyyden olevan samalla tasolla tosiaan ku leffat sun muut. Oon hirveen ihana siinä asiassa 😀
Pisteitä sulle siitä, että tosiaan se muiden ihmisten huomiointikin onnistuu ja ihan aina ei tarvii pelata!
Ainiin! Seurustelin teininä hetken aikaa yhen jätkän kanssa, joka kesken jonkun riidan kaivo pelikonsolinsa esille ja sano mulle ”venaa hetki, täs pitää tehä yks juttu”.. En tiiä osaatko kuvitella, mutta arvaa kuka suuttu kymmenen kertaa enempi sillä samaisella hetkellä 😀
Mä olen sanaton. Miten jengillä voi olla prioriteetit noin hukassa?! 😀
En koskaan pystyisi tuollaiseen. En pidä pelaamisesta niin paljon. Keksisin kyllä varmaan vähän muutakin tekemistä jos jostain se nainen ilmaantuisi. 😀
Kyllä mullakin meni vähä yli se toisen osapuolen pelaaminen edellisessä suhteessa, lähinnä sen määrän osalta. Mietin joskus, et tajuskoha se ite millasia määriä viikossa se tuijotti sitä ruutua. Pelaaminen on jees, oon itekin innostunu nyt 😀 Mut jotain rajaa. Ja kun tuntuu että miehillä siin on se et ne ei nää eikä kuule mitää sillon ku ne pelaa ja jos satut keskeyttää ni kyl tulee kuittia. Tein myös joskus empiirisiä kokeita millasiin asioihin tää kyseinen herra reagoi 😀 Oli ihan mielenkiintosta…:D
Musta joissain bileissäkin on ihan ok pelaa, jos se ei jätä ketään ulkopuolelle, ts. et kaikkia kiinnostaa.
Juurikin noin, että jos kaikki on mukana niin mikäs siinä. 🙂 Jos mun olisi pakko pelata yrittäisin vähintään saada naisen innostumaan siitä jotta voisi tehdä sitä yhdessä.
Mä en ihan oikeasti ymmärrä noita miehiä. Ehkä ne pitää hommaa itsestäänselvyytenä? Hyvä puoli tässä mun ahdingossa on, että en tule sitä tekemään koskaan. 😀
Mua kyllä jäi kiinnostamaan mihin kaikkeen se reagoi? 😀
Itse en ole koskaan seurustellut oikeasti paljon pelaavan kanssa, mutta asunut senkin edestä, nimittäin veljen kanssa oppi kyllä kuuntelemaan ensin onko pelit käynnissä ja sitten vasta törmäämään huoneeseen. Raastavaahan se oli, mutta kai se on ihan ookoo niin kauan kuin sosiaaliset suhteet pelaa.
Itse olen niitä tyttöjä jotka mankuu poikaystävää opettamaan pelaamaan milloin mitäkin videopeliä (yhdessä tapoin vastustajan jopa! ja änärissä tein maalin!) eli teoriassa kai ihan mukava yllätys? Ainakin itselleni nämä pienet yhteiset pelihetket on olleet aina ihan valtavan hauskoja, tiedä sitten kuinka mukavaa toisella on kun mä nauraa räkätän ja pelit menee ihan miten sattuu 😀
Oikeasti? Mahtavaa! Tuollainen olisi joskus siistiä. 😀
Toivon että joskus velikin tajuaa saman ettei sitä koko viikonloppua tarvii pelaten kuluttaa 😀
Mut on kans aika jännää miten vaikka esim suhteessa miehet ei tajua esim kysyä naista mukaan. Se olis kivaa yhdessäoloa ja paljon sosiaalisempaa kuin vaikka leffan katselu. En sitten tiiä kuinka monet naiset suostuisi, mutta kyllä sitä koko ajan yhä enemmän naisia kiinnostuu pelimaailmasta 🙂
”MUTTA mä en ole koskaan ymmärtänyt yksin pelaamista. Sen pitää aina olla sosiaalinen tapahtuma.”
Minä puolestani pidän yksinpeleistä, seikkailu- ja roolipeleistä. En ymmärrä, miksei pelaaminen saisi olla ihan yhtä lailla yksin toteutettava asia kuin vaikka kirjan lukeminenkin? No jaa, en toisaalta ole koskaan asunut seurustelukumppanin kanssa saman katon alla, mutta mielestäni suhteessa molemmat saa ja molempien olisi aivan suotavaa pitää myös omat harrastuksensa. Eikä pelaaminen ole harrastuksena sen vähäpätöisempi kuin muutkaan. Toinen voi käyttää kirjan lukemiseen viisi tuntia, toinen saman ajan peliin. En toisaalta muutenkaan ymmärrä sitä, että kaiken tekemisen pitäisi olla aina jotain yhteistä tai sosiaalista. Oma elämä on suotavaa säilyttää suhteessakin, mutta toki pitää se kumppanikin osata huomioida 🙂 Jos jatkuvasti kiinnostaa jokin oma harrastus niin paljon enemmän, ettei toiselle riitä aikaa, niin eipähän silloin taida kovin kummoinen suhde olla. Mutta ei se ole sitä silloinkaan, jos toisen tekemisiä pitää ruveta hirveästi rajoittamaan…
Mä tykkään paljon yksinpeleistä ja suurin osa mun lemppareista on niitä. Mä vaan kaipaan jonkun joko katsomaan kun mä pelaan tai sitten musta on tosi hauska katsoa kun joku muu pelaa. Siinä pääsee jakamaan niitä elämyksiä. Kuinka mälsää on, että pelissä tapahtuu jotain siistiä, lähdet vetämään high fivea, ja tajuat olevasi yksin. 😀
Hyvä pointti tuo, että pitää olla oma elämä. Se pitää ehdottomasti paikkansa.
”Siinä pääsee jakamaan niitä elämyksiä. Kuinka mälsää on, että pelissä tapahtuu jotain siistiä, lähdet vetämään high fivea, ja tajuat olevasi yksin. ”
Totta kyllä tuokin, useimmiten mullakin on sivustaseuraajia silloin kun pelailen ja olen myös tykännyt muiden pelaamista katsoa (paitsi nykyään jos en ole ko. peliä vielä itse pelannut ja aion sen pelata, en halua spoilereita…) 🙂 Kohtuu kaikessa, tässäkin asiassa. No, joskus menee ehkä vähän överiksi jos on liikaa vapaa-aikaa ja liian hyvä peli, kummasti aika vierähtää 😀
Juuri näin. 🙂
No siis kyllä mä luulen, et tiedät millaseen asiaan pelaava mieskin reagoi (tosin ei aina kyllä siihenkään… aika masentavaa…) ;D Mut vinkkinä, et jos herralle tehdyt leivät oli tunninkin päässä siinä sen nenän edessä kuivumassa niin ei, ruoka ei toiminut 😀
Ja hei guitar herosta mäkin innostuin 😀 Se oli hauskaa kaksinpelinä!
Mä näen tämän tilanteen sieluni silmin. ;D