Kevät vapaaehtoistyön merkeissä
Nyt kun olen virallisesti läpäissyt haastattelun uskallan tämän kertoa: Allekirjoittanut on hyväksytty lastensuojelutyön tukihenkilöksi. 🙂
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mut lyötetään tukihenkilöksi yhdelle 16-vuotiaalle lastenkodissa asuvalle nuorelle. Ideana on nähdä noin 1-3 kertaa kuukaudessa ja puuhailla jotain. Tarkoituksena on olla luotettava aikuinen tälle nuorelle.
Aikuinen. Hitto, vaikea käsittää. 😀
Lähdin mukaan, koska olen jo vähän pidempään miettinyt, että tällä kaikella vapaa-ajalla voisi tehdä jotain hyödyllistä. Sain itse asiassa yhdeltä lukijalta vinkin tästä viime vuoden puolella. Kiitos. 🙂
Mun perhetausta on ehjä, vanhemmat on yhdessä eikä muutenkaan ole isompia säröjä. Mä haluan siksi käyttää tätä etuoikeutta jeesatakseni niitä, jotka ei samaa ole saanut. Me ei saada valita millaisiin oloihin synnytään.
Koulutus alkaa maaliskuussa ja tähän pitäisi sitoutua ainakin kahdeksi vuodeksi. Vähän jänskättää, sillä en ole koskaan aiemmin tehnyt vapaaehtoistöitä. Tämä on myös sellainen, että sitä ei lopeteta koska kyllästyttää. Se olisi tosi epäreilua sille nuorelle. Tuleepahan treenattua sitoutumista.
Tähän varmaan sopii yksi asia, minkä mutsi kertoi joskus vuosia sitten:
Lapsena mulla kesti aikaa oppia kävelemään, mutta kun kerran opin, niin aloin juoksemaan ennen muita. Opin lukemaan keskimääräistä hitaammin, mutta kun opin, luin jo pian sarjiksia ja jopa kirjoja. Nyt tässä vapaaehtoistyössä mennään sitten suoraan syvään päähän.
Kuka tietää, ehkä sama pätee naisten kanssa. 😀
Wau – mahtavaa! Onnittelut uudesta työstä 🙂 On varmasti monella tapaa haastavaa, mutta myös antoisaa. Itse työskentelen osittain ko. nuorten kanssa omassa työssäni ja vapaaehtoistyö kiinnostaa myös. Samassa elämäntilanteessa olevana (sinkku) oon siun tapaan kokeillut mm. kansalaisopiston kursseja ja vapaaehtoistyötä. Olin Aasiassa leirillä orpokodissa ja sekin oli mahtava kokemus. Tsemppiä vaativaan tehtävään ja kerro, miten sujuu. Ehkä sitä vois innostua itekin 😉
Wau, hieno teko!! Olen myös käynyt tukihenkilökoulutuksen. Miehiä kaivataan mukaan, kun monelta lapselta/nuorelta puuttuu se miehen malli. Tosin minun tuettavani ovat olleet lapsia, eivät vielä nuoria. Tukihenkilönä oleminen on toisaalta rankkaa ( perheen tilanteet ovat niin erilaisia), mutta myös todella antoisaa. Koko maailmaa ei voi pelastaa, mutta toivottavasti edes auttaa yhtä ihmistä/perhettä.
Vau! Mahtava homma! Itekki oon joskus miettinyt että jotain tuollaista vois tehdä. Tsemppiä sulle! 🙂
Hei hyvä sä! Arvostus nousi pykälän.. Noi on asioita, mitkä mua koskettaa henkilökohtasesti, tosi romunen lapsuus takana. Oon iteki monesti miettiny, että haluisin tehdä vastaavaa. Mutta sen aika ei oo vielä, sen aika on vasta sit kun oon varmaa, että kykenen sitoutumaan eikä sieltä tuu mitään mikä triggeroi omia oloja. Vaikka asiat oon käsitellyki, ni en tiedä onko vielä valmista. 🙂
Kertoilehan yleisiä fiiliksiä koulutuksesta ja sit ihan duunipuolesta, jos onnistuu!
Tuun sit kosimaan sua, ku teet viel pari tällasta hirveen ihanaa juttua, beware..
Hieno ja rohkea päätös!
Aivan mahtavaa!
Voit olla todella ylpeä itsestäsi!