Deittailun anatomia

Nyt kun on tullut käytyä paljon treffeillä, ajattelin vähän purkaa osiin tätä kuviota nimeltä treffailu.

Meikäläinen oppi nuorena niin sanotusti kolmen treffin kaavan.  Se menee osapuilleen näin.

Ensimmäiset treffit:

Nämä treffit ovat ihmisen kaikuluotaamista varten. Silloin käydään jossain kahvilla tai istumassa (tai kävelyllä) ja lähinnä läpistään. Ideana on päästä vähän kiinni toisen maailmankuvaan ja katsoa sopiiko se yhtään omaan versioon. Tässä tenttaussessiossa käydään läpi nämä perusjutut kuten ammatti jne jne. Näillä treffeillä ei vielä pussata.

Toiset treffit:

Olettaen että kumppani ei ole paljastunut massiiviseksi rasistiksi tai muuksi kivaksi asiaksi ensimmäisellä kerralla ja hommassa on edes jotain toivoa, on toimintatreffien aika. Puhumiset on puhuttu ja nyt on aika testata sitä jaksaako toisen kanssa hengata. Mitä sitten pitäisi tehdä? Siinäpä kysymys. Tämä osa-alue on, vaikkakin naiset aktivoituvat koko ajan, yhä edelleen usein miehen velvollisuuksissa keksiä.

Yritä siinä hirveissä paineissa miettiä mitä tekisi mikä ei ole toisesta tylsää. Varsinkin jos toinen ei uskalla sanoa ei. 😀 Näiden treffien päätteeksi alkaa se pussailu jo tuntumaan siltä, että sitä pitäisi harrastaa.

Kolmannet treffit:

Nyt kun ollaan se toiminta ja potentiaalisesti pussaaminen selvitetty, vuorossa on siirtää toiminta makkarin puolelle. Pelätyt seksitreffit, joissa kutsut toisen katsomaan luoksesi leffaa, joka ei kiinnosta kumpaakaan ja koko ajan miettii, että pitäisköhän tässä tehdä jo joku muuvi. Iik.

 

Nämä ovat siis vain mun päässä, enkä itsekään pidä niitä erityisen ”oikeina”. Jokainen tapaushan on kuitenkin yksilöllinen. Silti huomaan tätä kaavaa aika usein toteuttavani. Mulla ei olisi teoriassa mitään ongelmaa hypätä suoraan toiseen kohtaan (meinasin kirjoittaa kakkoseen, heh heh) tai miksi ei jopa kolmanteen jos kemiat natsaa heti tosi hyvin. Sitä en siis vielä ole koskaan tehnyt.

Seksiä ensitreffeillä pidetään kaiketi huonona asiana, jos olen oikein ymmärtänyt, sen vuoksi että nainen kokee olevansa helppo. Se voi varmasti joidenkin miesten ajattelussa noin mennäkin. Itse kuitenkin toivoisin että meidän määrämme eli miesten, joiden sanastossa ei ole sanaparia helppo nainen, olisi lisääntymään päin. Musta on ihan naurettavaa syyllistää naisia tuosta asiasta.

Seksiä harrastetaan kun molemmista siltä tuntuu. Ekoilla tai vaikka hitto kuudensilla treffeillä.

Edellisestä lukijakysymyksestä on hetki aikaa, joten korjataan asia. Mua kiinnostaisi tietää teidän ”deittirutiineja”. Millaiset ovat hyvät ekat treffit? Istumista vai tekemistä? Milloin yleensä homma etenee seksiin? Miten suhtaudutte hommailuun ekoilla treffeillä? Ja jos olette naisia, kuinka usein teette ehdotuksia treffitekemisestä?

Vastauksia odottaen. 🙂

 

 

 

Kommentoi



Kommentit

  1. 12.27 10.01.2015

    Selkeältä vaikuttaa sun kolmen treffin kaava! Tosielämässä, varsinkaan naisen näkökulmasta homma ei kuitenkaan (valitettavasti) yleensä etene noin jouhevasti. Harmittavin homma on jos mies ehdottaa ekaksi treffipaikaksi leffateatteria, eikä itse kehtaa laittaa vastaan jottei vaikuttaisi hankalalta 😀 Oman kokemuksen mukaan nää leffateatteriin ensitreffeille kutsuvat on useimmiten lähinnä puutteessa, eivätkä kaipaa syväluotausta kummankaan elämästä.

    Hatunnosto miehille jotka ehdottaa rehellistä kahvittelua tai vastaavaa, jossa oikeasti on mahikset saada toisesta jotain irti. Tuntuu että yhä useammalle näin selvinpäin, ”suoraan” tapaaminen ja keskustelu on ylitsepääsemättömän hankalaa.

    Ensitreffeillä sekstailusta ei oo omakohtaista kokemusta, mutta mikäs siinä jos natsaa samantien tai ollaan liikkeellä vain siinä tarkoituksessa, aikuisia ihmisiähän tässä ollaan. 😀

    Itse tein kerran virheen pyytämällä kundin mun kotiin kahville, kun aattelin et se ois simppelein keino nähdä ja jutella rauhassa. Myöhemmin tää mies kerto miten se oli ollut ihan varma et mä halusin siltä vaan seksiä 😀 Ihan kauhee tilanne, jolle kylläkin naurettiin jälkeenpäin.. Enpä oo kutsunut ketään mun kotiin ekoille treffeille sen jälkeen..

  2. 12.42 10.01.2015

    En oo ikinä pahemmin kaavoja pohtinut, mutta ekat treffit on usein olleet juuri kahvittelun, viinin ja nyt Saksassa asuessa vahvasti bissen parissa. Itse olen hypännyt myös suoraa kohtaan kolme ensinäkemisellä, mutta usein siinä on ollut muut kuin kahvit mielessä. Ja argh, juuri kuten sanoit, helppo nainen on ärsyttävä käsite. Jos aikuinen nainen haluaa seksiä, kai hän sitä saa myös hakea yhtä paljon kuin mies, ilman että saisi negatiivista leimaa.

    Pohdinpa näitä kaavoja, kun menen ensimmäisille deiteille illalla! 😀

  3. 16.13 10.01.2015

    Mitä tekisi treffeillä riippuu varmaan ihan siitä millanen tyyppi on ”vastassa”. Jonkun kanssa joutuu ehkä käymään siellä kahvilla useampia kertoja ennen muunlaista tekemistä ja joku sitten taas tykkää käydä suoraan asiaan. 🙂 Sanoisin että ihan yksilöistä riippuvaista tämäkin asia. Itse olen esim. niin suora, että varmasti kertoisin mitä haluaisin ensitreffeillä tehdä, mikäli sitä minulta kysyttäisiin tai jos vaan näyttääkin siltä ettei toisella ole mitään tekemistä mielessä. Toisaalta, aina ei tarvitse tehdä mitään, joskus on ihan mukava vaan istua ja olla rauhassa. 🙂

  4. 16.45 10.01.2015

    Mä harrastin jonkin verran treffejä noin vuosi sitten, ennen kuin nettideittailuni tuotti tulosta tavatessani nykyisen avopuolisoni. Pari kertaa ekoilla treffeillä päädyttiin jo jomman kumman luo heiluttelemaan peittoa. 😀 Musta se on vaan niin, että jos synkkaa hyvin ja siltä tuntuu niin miksei! Mainittakoon, että kummankin kanssa istuttiin iltaa ja rupateltiin noin 6h ennen yökyläilyä. Nykyisen puolisoni kanssa halattiin jo tavatessa ja pussattiin ekojen treffien lopuksi. Seuravaana päivänä oli jo tokat treffit ja mentiin ihan loppuun asti. Tämä oli itselleni oikein luonteva ”aikataulu”. Itsestäni on outoa, jossei mies halaa ja pussaa jo vähintäänkin tokilla treffeillä. Ekoilla treffeillä ei yleensä pussailla sen takia, että sitten odotellaan kuuluuko siitä toisestä enää koskaan, jotta voidaan varmistua kiinnostuksesta. 🙂

  5. 17.25 10.01.2015

    Toi kolmen treffin kaava on kyllä oikeen yleispätevä! Oon tosin onnistunu mun uusimman deittailu-uran aikana pääsemään aina vaan kohtaan kaks, siinä vaiheessa on aika tullu jo joku ongelma 😀

    Mä ehdotan kyllä aina tekemistä, ja mun ykköstekeminen on ehdottomasti koiralenkki. Se on tosi kätevä kun jos on kamalaa voi puhua koirasta, eikä mee aikakaan hukkaan kun koira tulee lenkitettyä 😀 ja siinä sit heti näkee jos koira on ongelma, ja toisekseen lenkin jälkeen voi sit viel lähtee istuu johonkin jos siltä tuntuu. Tosin nyt kyllä oon vähän joutunu tinkiin tästä mun ykkösideasta kun sade ja pakkanen vähän hankaloittaa asiaa.

    Mun ekat tinder-treffit puolestaan kesti niin kauan että siitä tuli yökylä, ja oman kokemukseni mukaan se oli vähän akward. Aina on toki poikkeustilanteita, mutta mun näkemyksen mukaan seksi ekoilla treffeillä vaan hankaloittaa asiaa. Sit täytyy miettiä, että oliko tässä nyt joku muukin pointti kun itse asia. Joten ite ehkä voisin suosia tota sun kaavaa, jos joskus vielä päädyn niille kolmansille treffeille 😀

  6. 15.27 11.01.2015

    Mua henk.koht. ahdistaa nämä kolmen treffin kaavat sun muut, on muuten yksi syy siihen miksi en ole vielä ikinä uskaltautunut esim. nettitreffejä kokeilemaan! En mä halua ajatella, että toisella tykyttää takaraivossa tai jossain muussa ruumiinosassa ajatus siitä, että kolmansilla treffeillä pitää saada tai se oli sitten siinä. En nyt väitä, että juuri sun tekstistä noin kärjistetyn kuvan olisi saanut, mutta tuollaista uskomustakin aika tiuhaan viljellään…

    Sitä vauhtia edetään kuin molemmista luontevalta tuntuu. Itse en kuitenkaan osaa ajatella kovin helposti hyppääväni sänkyyn puolituntemattoman ihmisen kanssa, mitä tuollainen vasta pari kertaa treffattu ihminen edustaisi. Toisaalta ymmärrän senkin, että monesti sitä fyysistä vetoa joko on alusta asti tai sitten ei ollenkaan 😀 Silti en lääppimistä pidemmälle luultavastikaan haluaisi ihan sekunneissa siirtyä. Aika ikävää jos mies ajattelee pelin olevan menetetty heti, jos ei jollain tietyllä ennakkoon päätetyllä tapaamismäärällä ala peitto heilua. Ehkä uskon liian syvästi sielunkumppanuuteen, siihen että kyllä sen huomaa kun oikeasti synkkaa, ja sitten millään tuollaisilla aikarajoitteilla ei ole mitään väliä kumpaankaan suuntaan.

    Ensitreffit puolestaan on mielestäni parasta viettää edes jotenkuten aktiivisesti – edes kävelyllä, siinä sentään vaihtuu maisema, jos ei mikään muu! Kiusallisimmiksi olen kokenut kahvitreffit, ehkä musta vaan ei ole siihen tenttaussessioon 😀 Siinä sitä pyörittelee kahvikuppia käsissään ja miettii että alkaakohan kofeiini kusettaa juuri kun poistutaan kahvilasta.
    Treffihistoriaani kun kelailen, niin kai se on useammin mies joutunut suunnitelman tekemään. Aloitteet (eli se ”ois kiva nähdä vielä joskus / saanko sun puhelinnumeron” -repla) on kyllä useammankin kerran kuultu mun suusta kuitenkin 😀

    Paljonhan tuohon juttuun varmasti vaikuttaa sekin, että kuinka tuttu deitti on kyseessä 🙂

  7. 16.41 11.01.2015

    Mun vähäiset kokemukset deittailusta on aina päättyneet siihen, että sitä peittoa pitäis heilutella jo ekoilla treffeillä. Joo kiitos ei. Olis ihan kiva vaikka tietää sen nimen lisäks vaikka just se ammatti ennen ku ruvetaan läheisimmiks.

    Samaisten sankareiden on joskus ollut äärimmäisen vaikea ymmärtää miks uuden tuttavuuden kanssa olis suht hyödyllistä käyttää kondomia, söi se nainen sitten minkälaista e-pillerihevoskuuria tahansa.

    Tai sit mun kohdalle tulee vaan todella URPOJA. Enivei. Em. syistä ei deittailu esim. nettisivustojen kautta huvita yhtään. Jos ny kohdalle osuu jossain joku ni miksei vois kokeilla mutta useimmiten niidenkin kanssa käy näin. Aikamoinen turn off jos ei sen verran sivistystä ole, etteikö tiedä miten sukupuolitaudit tarttuu…

  8. 19.30 12.01.2015

    Itse en ole koskaan ollut varsinaisilla treffeillä. Oiskohan aika, kun ikää mittarissa 27? 😀 viimeisin parisuhde lähti liikenteeseen tutun kanssa baarista, juteltiin melkein koko yö. Mies saattoi kotiin (tiesi ettei tule pääsemään luokseni yöksi), halattiin pieni ikuisuus ja tuntui heti ettei halua päästää irti. Seuraavana päivänä meninkin jo yökyläilee pariksi yöksi. Päästiin me sinne ravintolatreffeillekin, mut se oli sit seurusteluaikana. Pitää ehkä ruveta deittailee kun nyt taas sinkkuna, toi kolmen kombo kuulostaa ihan hyvältä!

  9. 23.00 14.01.2015

    Mun suosikki ekoiksi treffeiksi on yleensä ihan vaan tylsästi se, että lähdetään yksille / kahville, koska sit voi vaan keskittyä olennaiseen eli jutteluun ja tutustumiseen ja näkee aika nopeasti onko kemiaa vai ei. Musta joku keilailu tai muu oudompi aktiviteetti vois olla tosi hermostuttavaa ekoilla treffeillä, varsinkin jos ei tunne sitä deittiä vielä etukäteen ollenkaan. Sen sijaan lasi viiniä jossain rennossa ja kotoisassa baarissa ei yleensä oo kauheen jännittävä tilanne kummallekaan, joten siksi juuri passeli ensitreffiksi. Sellaiset treffit voi myös kätevästi lopettaa aika lyhyeen, jos käykin ilmi että mitään yhteistä ei ole ja tilanne ihan katastrofi. Kesäisin toki on hauskempaa olla ulkoilmassa vaikka piknikillä tai kävelyllä, mut näin talvella suosin kyllä sisätiloja. Tokilla tai kolmansilla treffeillä voi sit tehdä jotain vähän mielikuvituksellisempaa tai fiinimpää, mennä vaikka syömään sushia tai kiipeilemään tai mitä nyt ikinä mieleen tulee, sit kun tunteekin jo vähän niin osaa paremmin ehdottaakin jotain erityisempää.

    Oon deittaillut aika paljon ja ehkä kahdesti on kemiat kohdanneet heti niin hyvin et ekoilta treffeiltä on suoraan päädytty jomman kumman luo yöksi, mikä on musta ihan ok jos se tuntuu molemmista hyvältä idealta. En koe, että olisin sen vuoksi mitenkään ”helppo nainen”, todellakaan, toi stereotypia on tosi ärsyttävä ja tuntuu hirveän vanhanaikaiselta. Ja sellaisista treffeistä on joskus kehittynyt ihan vakava parisuhdekin, joten en tosiaan näe, että miksi ei, jos siltä tuntuu.

  10. 17.35 19.01.2015

    Mun kaava ei tosiaan mene noin mutta asiani olikin lähinnä se että kirjoita jo lisää! 😀

  11. 0.07 23.01.2015

    Deittikaavasta ahdistuneet: ei se kaikilla noin mene, onneksi! Nykyisen mieheni kanssa tavattiin nettitreffeillä ja useita viikkoja, melkein pari kuukautta vain käytiin kahvilla, syömässä, teatterissa, kuuntelemassa musaa jne noin kerran viikossa ennen edes kädestäpitelyä. Jälkeenpäin mies totesi arvelleensa, että kaipaan vähän aikaa. Oikeassa oli. Luulisin, että keskeistä on, että osoittaa olevansa kiinnostunut ja pitää aktiivisesti yhteyttä.

  12. 0.10 23.01.2015

    P.S. Hyvämiesjollekinmuulle: oot mahtavan kuulonen tyyppi. Sun hetkesi parisuhderintamalla tulee vielä.

  13. 22.56 23.01.2015

    Kiitos. 🙂

    Ja kiitos kaikille hyvistä kommenteista!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi