Improvisaation avulla potkua heittäytymiseen
Tästä on tullut postausten osalta aika kiireinen viikko.
Eilen alkoi siis mun syksyn toinen kurssi, eli improvisaatioteatteria. Täytyy sanoa, että alkulaimeuksien jälkeen oli taas hauskaa.
Tiedättekö sen leikin kun jokainen esittelee itsensä adjektiivilla joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimi? Mä inhoan sitä yli kaiken ja tietenkin me aloitettiin just sillä. 😀
No, homma lähti kuitenkin rullaamaan ja voin suositella sitä jokaiselle, joka haluaa vähän parantaa heittäytymiskykyään. Illan aikana tuli tervehdittyä ihmisiä eri tunnetiloissa, teeskenneltyä metsästäjää, nukkuvaa tyyppiä, terveystarkastajaa sekä kannettua kuvitteellista mustekalaa.
Toi kertonee vähän homman luonteesta.
Mun epäily siitä, että olen tässä aika hyvä osoittatutui myös todeksi. Improssa tärkeää on osata ajatella nopeasti ja yhtään sen enempää kehumatta se on mun ehdottomia vahvuuksia.
Mua on myös kritisoitu siitä, että en osaa kunnolla heittäytyä. Mä allekirjoitan sen puoliksi. Mä kyllä heittäydyn, kunhan koen siitä olevan välitöntä hyötyä, niin kuin eilen. Mutta jos koen että paikka ja aika on väärä niin menen aika usein lukkoon. Sitä harjoitellaan.
Mä haluan tämän lopuksi pystyä heittämään vaikka extempore tanssiesityksen Helsingin keskustassa jos tarve vaatii ilman että mietin mitä kaikki siitä ajattelevat.
Itse asiassa yksi mun pidemmän tähtäimen tavoite vähän sivuaa tuota, mutta nyt puhutaan siis noin vuoden päästä.
Tänään mä olen miettinyt aika paljon kaverivyöhykkeen eli lontooksi friend-zonen käsitettä.
Mä haluaisinkin kysyä lukijoilta, että miten te määrittelette sen? Milloin teidän potentiaalinen deitti putoaa siihen lokeroon? Miten sinne päätymistä voi välttää? Onko jutusta mahdollista tulla vielä jotain sen jälkeen?
Hyvää loppuviikkoa kaikille! Minä ja mun maksa aletaan henkisesti valmistautua viikonlopun tuplabileisiin.
Ps. mä en tiedä mitä tolle otsikolle kävi. Sekin näemmä improvisoi. 😀
No kaveriks päätyy heti kun mimmillä menee mielenkiinto panna sua. Musta sinne voi päätyä jos on liian ujo eikä osaa tai tajua toimia ajoissa. Eli aika nopsaa pussaat (pussaaminen pitää olla intohimosta niin että siitä ei tule kaveri fiilistä) ja sit revit vaatteet pois =)
Mä inhoan käsitettä friend zone. Musta se on olematon paikka, minkä ihmiset on kehittäny käsitelläkseen torjuntaa, ilman että hyväksyy sellasen olevan osa elämää. Musta se on vaan niin yksinkertasta, joko teistä tulee jotain tai ei tule, joko se kemia on tai ei ole, joko se on ykspuolista tai sitten se ei ole. Musta sekään, että on kiinnostusta ja käydään treffeillä, joista toinen sitten ”pudottaa sut kuvitteelliseen lokeroon” – ei mene niin. 😀 Kiinnostua voi aina ja kokeilemallahan se selviää onko siinä jotain, mutta harvemmin oikeesti on ja se vaan täytyy hyväksyä. Toki, jos omaa oloa helpottaa määritellä joku kiinnostuksen puute toiselta friend zoneksi, niin antaa palaa, mutta musta se on vaan aika tosi turha juttu.
Jos toinen ei kiinnostu ja ite kiinnostuu, niin se realismi siinä pitää tajuta ja sitten vaikka poistua toisen elämästä, jottei aseta itse itseään väärään asemaan siinä ystävyyssuhteessa.
Ps. inhoon sitä MTV-ohjelmaakin aiheesta. 😀
Minusta ystävyyssuhteen ja parisuhteen välinen ero kulkee yksiselitteisesti seksissä tai edes seksuaalisessa jännitteessä. Jos ei sitä ole, kyseessä ei ole parisuhde vaan kaveruus. (En siis harrasta enkä kategorisoi friend with benefits -suhteita)
Ja mistä tietää, onko potkua seksuaalisessa mielessä vai ei: kokeilemalla! Jos molempien vatsanpohjassa tuntuu ja kipinät lyö, kun ollaan lähekkäin/pussaillaan jne, ollaan parisuhdekategoriassa. Jos ei, ollaan kavereita. Tuo friend zone on mielestäni siis sitä, että tulee jonkun kanssa tosi hyvin toimeen mutta se henkilö ei saa varpaita kipristelemään 🙂
Toki tilanne voi muuttua, ja sitä voi ”löytääkin” lähipiiristä potenttiaalisia puolisoja, eli ei elämä niin yksiulotteista ole.
Oletko itse joutunut tyytymään kaveruuteen sellaisten naisten kanssa, joista itse olisit ollut kiinnostunut myös parisuhdemielessä?
Auts, osupas se ajankohtaseen aiheeseen.
Mäkin löysin sun blogin blogilistan kautta ja olin ihan haavi auki, et kirjottaja onkin mies. Ja vielä enemmän haavi auki kun luin sun tekstit. Sä todistit että miehet osaa ainakin kirjottaa, en vaan oikein tiedä miksi se suoraa puhuminen (naiselle?) on sitten usein kuitenkin niin vaikeeta 🙂 Mulla on vähän sama vaihe menossa elämässä. Havahduin siihen miten sitä on unohtanut elää omaa elämää kun on ollut parisuhteessa. Mullakin on ollut listalla mennä yksin nyt ensi alkuun leffaan mutta en ole vielä uskaltanut, baarista puhumattakaan 😛
Mutta siis asia mihin mun piti kommentoida oli toi friendzone. Ei toimi. Jos on ollut mitään tunteita toista kohtaan ja jonkunlaista ”säätöä” niin ei. Itelle kävi niin et tää puolen vuoden ”säätö” alkokin yhtäkkiä seurustelemaan toisen kanssa ja halusi siitä huolimatta olla kaveri mun kanssa, mut ei. Tai siis joku ehkä sitten pystyis mutta ite en halunnut. Kuitenkin on olemassa se joku ”raja” ja jos sen yli ollaan menty niin sieltä on vaikea enää ”pudottautua” kaveriasteelle. Tietenkin ehkä eri asia jos kyseessä vaan ns. lyhyen ajan deitti, 1-2 treffit tms niin ehkä sitten. Yksilökohtaista sanoisin 🙂
Menikö nyt vähän avautumiseks, no meni. Aurinkoista viikonloppua siitä huolimatta! 🙂 Koittakaahan maksan kanssa selviytyä viikonlopusta 😉
P.S. Meni sähköposti väärin 😉
Mun mielestä friendzone on se alue, jolta aloitetaan. Oon seurustellu pidempään eli vuosia kolme kertaa, joista viimeinen on ’se oikea’ 🙂 , ja kaikki nämä kasvoivat joksikin muuksi ystävyyden pohjalta. Kaikkien kolmen kanssa tutustuin alunperin, koska kumpikin pidimme toistemme huumorista, elämänasenteesta, kiinnostuksenkohteista ja luonteesta. Joita missä tahansa ihmissuhteessa arvostaa. Fyysinen vetovoima ja ihastuminen tuli mukaan myöhemmin.
Sen sijaan se ihastus, joka lähti fyysisestä viehätyksestä, nuupahti, kun tutustuin tyyppiin paremmin ja tajusin ettei meillä oo mitään yhteistä.
Hyvät miehet. Lopettakaa friendzonen pelkääminen ja yrittäkää hankkiutua niin monelle friendzonelle kuin mahdollista, eli tutustukaa AIDOSTI kaveripohjalta niin moniin naisiin kuin löytyy. Siinä oppii ihmissuhdetaitoja, löytää uusia kiinnostavia (ehkä elinikäisiä ystäviä), oppii ymmärtämään naisten maailmaa ja logiikkaa, oppii itsestäänkin paljon, ja mahdollisesti tapaa sen oikean. Friendzonelta tai friendzonen siskon, kämppiksen, serkun tai parhaan kaverin muodossa.
Friend zone on se josta mun mielestä aloitetaan. Ensin rakastan ja välitän kaverina. Sitten huomaan että siihen liittyy jotain muutakin. En vaan voi tajuta ihmisiä jotka tapaa kerran ja on se on siinä. Paitsi disney leffoissa. Mutta niissä sentää lauletaan (jos joku vieras tulee mulle laulamaan pari disneyleffojen tapaista kipaletta ni mä meen vaikka naimisiin heti seuraavana päivänä).