Käsiraudoissa tansseihin

No niin. Vuoden ensimmäisen postauksen aika. Toivottavasti kaikilla oli hyvä uusivuosi. Allekirjoittaneella ainakin oli.

Vietin sen We Love Helsingin uudenvuuodentansseissa ja voin lämpimästi suositella. Meininki oli tosi hyvä ja kaikki tuntuivat olevan liikkeella avoimella mielellä. Oli tosi piristävää kun ei saanut pakkeja pyytäessä naisia tanssimaan. 🙂

Jotta mukaan saatiin jotain uutta, punottiin kaverin kanssa mulle asu sinne. Lopulta päädyin mestoille valkoisessa kauluspaidassa, punaisessa rusetissa, suorissa mustissa housuissa ja käsiraudat vyössä kiinni.

Luitte oikein. Käsiraudat. 😀 Ne oli kaverin neronleimaus kun mietittiin jotain asustetta. Tarkoitus oli saada hyvä jäänmurtaja. Bonuksena pystyi tunnistamaan kaikki bondagesta kiinnostuneet. 😀

Homma pelitti, koska en mä sieltä sitten yksin lähtenyt…joskaan en usko enää näkeväni naista jonka kanssa lähdin. Alkoholi on jännä juttu.

Toiveena kaikille naisillle on, että vaikka ette halua jatkoa, niin viesteihin olisi kiva vastata jotenkin, jos ne ovat asiallisia. Tässä kohta 24 tuntia odottanut vastausta….

No joo. Sinne meni.

Mietin pitkään, että kirjoitanko tätä, koska mulla on edelleen sokkodeittailu käynnissä, vaikka toki kahta kertaa enempää en ole ketään nähnyt. Voi olla, että tämä jotain romuttaa. Ehkä tällä jotenkin haluan osoittaa, että aion olla mahdollisimman rehellinen koko ajan.

Niin outoa kuin se onkin.

Ei mulla tähän hätään muuta. Tai on yksi aihe, mutta säästän sen myöhemmäksi. 🙂

Ajattelin olla innovatiivinen ja käynnistää uuden vuoden musiikilla. Nauttikaa. 😀

 

Kommentoi



Kommentit

  1. 16.15 03.01.2015

    ”Homma pelitti, koska en mä sieltä sitten yksin lähtenyt…”

    *peukku*

    🙂

  2. 17.33 03.01.2015

    oon sun blogia alusta asti lukenut, mutta nyt pakko kommentoida. Näin sinkku naisen näkökulmasta omalla osallani täysin turn off minkään vakavamman deittailun suhteen on baarin jälkeinen känniseksi. Tiedän että monilla juttu saanut alkunsa sitä kautta, mutta kaikkien kohdalla ei toimi…

    Multa mies veisi jalat alta, jos pilkun jälkeen pyytäisi pelkästään puhnumeron sen sijaan että rupeaisi ehdottelemaan jatkoille. Tällä mies todella erottuisi joukosta positiivisella tavalla 🙂 Heitän sulle haasteen kokeilla tätä joku kerta, jos mielenkiintoinen nainen osuu baarissa silmään!

    Kiitos mahtavasta blogista ja hyvää alkanutta vuotta!! 🙂

  3. 18.14 03.01.2015

    Mä itse asiassa olen ajatellut noin myös monesti. Ihan jo sen takia, että näin miehenä ainakin mulla känniseksissä on se vaara, että homma ei pelitä lainkaan…

    Mutta nyt olin keskellä pisintä kuivaa kauttani sitten seksielämän alettua, joten en alkanut taistella vastaan. 😀

    Kiitos kommentista ja hyvää vuotta myös sulle!

  4. 20.32 03.01.2015

    Onnittelut kuivan kauden katkasemisesta! 😀 Mä nyt en nää asiassa mitään väärää, elämässä sattuu ja tapahtuu. Ja oikeestaan mitäpä sitä ikinä koskaan mitään elämässä tapahtuukaan, jos aina sanoo ei. 😀 Varsinkin nää päissään sotkemiset on sen luokan juttuja, että harvoin oikeesti sitä ihmistä muutamaa kertaa useammin näkeekään. 😀 Joskus on ihan hyvä vaan antaa mennä.

    Hirmusen hyvää vuotta ja toivottavasti tapahtuu kaikkea hyvää ja kivaa + parempaa kun viime vuonna!

  5. 1.09 06.01.2015

    Hei, ensinnäkin kiitos hyvästä blogista, tätä on hauska lukea!

    Pakko kommentoida tähän sen verran, et mäkään en kyllä näe mitään väärää tai epäherrasmiesmäistä siinä jos joskus jonkun kanssa lähtee baarista samaa matkaa. Tietty riippuu vähän tilanteesta, mutta naisena jos olisin jo ihan valmis lähtemään ja sit kundi pyytäiskin vaan puhelinnumeroa niin en välttämättä olis siitä hirveen ilahtunut. 😀 Joskus parhaat asiat tapahtuu suunnittelematta, spontaanisti ja keskellä yötä, ja oon niin samaa mieltä kuin Iitu et mitäpä sitä ikinä elämässä tapahtuiskaan jos aina sanoo ei ja et joskus on ihan hyvä antaa mennä vaan. Että onnittelut kuivan kauden katkaisusta ja kaikkea hyvää vuodelle 2015 😉

  6. 10.32 10.01.2015

    Kiitos kaikille onnitteluista…:D

  7. 17.40 19.01.2015

    Sullahan on alkanu uusi vuosi hyvissä merkeissä! 😉 Joskus ei kannata miettiä liikaa vaan antaa vaan palaa!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi