Mä en tee tänään yhtään mitään

Mä olen tässä pari päivää miettinyt mitä seuraavaksi kirjottaisi.

Ei ole oikeastaan tapahtunut mitään erikoista. Perus kurssien käymistä ja töitä. Ajattelin sitten että kirjoitan teille lepäämisestä. 😀

Mä olen ollut nyt aika pitkälti joka ilta jossain menossa ja päätin, että tämä lauantai on omistettu vaan lööbaamiselle. Suunnitelmissa on vaan olla ja katsoa futista telkasta. Mä oikeasti odotin tätä päivää viime viikolla.

Akkuja on välillä tosi hyvä muistaa ladata tässä hektisessä elämässä. Sillä tavalla mäkin olen pysynyt hyvässä kondiksessa ja saanut työt pois päästä tarvittaessa. Itselleen on hyvä osata ottaa aikaa.

Ensi viikolla voi sitten taas sykkiä ympäriinsä.

Ajattelin myös, että voisi palata tuohon friendzone-asiaan. Mä sain aika monta viestiä siitä ja teillä oli ihan mielenkiintoisia pointteja.

Mä itse olen pohtinut asiaa jonkin verran, siltä musta on tuntunut usein että en herätä vastapuolessa juurikaan sitä romanttista kiinnostusta vaan enemmänkin niitä kaverifiiliksiä.

Tilanteen tekee vähän oudoksi se, että olen pari kertaa ihastunut huolella nimenomaan sen kaverivaiheen jälkeen. Aluksi ei mitenkään erityisesti ole sytyttänyt, mutta kun on oppinut toisesta lisää niin sitten tulee ne tunteet.

Tässä on ainakin tähän asti ollut kaavana se, että kun mun tunteet tulee niin toiselta ne potentiaaliset fiilikset ovat menneet. Siinä sitä sitten setvitään.

Mä olen sitten yleensä hiukan ehkä masokistisesti jäänyt ihastusten kaveriksi, koska niissä on yleensä ollut jotain muutakin miksi haluan viettää aikaa niiden seurassa kuin panetus. Vähän hankala sykli.

Tällä hetkellä on muutenkin vähän mietteliäs olo, sillä mun elämä tulee vähän muuttumaan tammikuussa jos kaikki merkit pitävät paikkansa (en ole vahingossa saanut ketään raskaaksi :D).

Saa nähdä miten käy. Kuitenkin ajattelin jatkaa tämän kirjoittamista, sillä tästä pienestä terapiablogista on tullut hauska harrastus ja hyvä deitti-ilmoitus. 🙂

Kiitokset myös kaikille teille jotka jaksatte lukea ja kommentoida!

Ps. Jos teillä yhä on haasteideoita niin niitä otetaan vastaan. Kuten olette huomanneet niin mun tämänhetkisessä mielenhäiriössä lähden mukaan vähän pöhkömpiinkin juttuihin. Kaipaako jonkun piirustuskurssi alastonmallia? 😀

Hyvää viikonloppua!

Kommentoi



Kommentit

  1. 9.48 29.09.2014

    Kun tuosta friend zonesta kysyit, tuli mieleen tämä video: https://www.youtube.com/watch?v=DN4GKxEZ4JA

    Nykyinen poikaystäväni näytti sen minulle seurusteltuamme puoli vuotta. Sen jälkeen kuin olimme olleet ystäviä yli kolme vuotta. Kun tutustuimme, meillä synkkasi välittömästi ja puhuimme kolme tuntia putkeen. Hän ihastui heti, minä en. Hän pyysi treffeille, minä en lähtenyt. Hän ei kiinnostanut minua lainkaan romanttisessa mielessä. Hän teki kaikkensa, että olisin antanut hänelle mahdollisuuden, ihan liiallisuuksiin asti. Mutta minä pysyin kovana, olin ihastunut toiseen. Pysyimme kuitenkin ystävinä.

    Minä seurustelin, erosin, hän muutti ulkomaille ja tuli takaisin. Olimme koko ajan enemmän ja vähemmän yhteydessä. Minulla meni erosta toipumiseen yli vuosi, ja sitten heräsin huomaamaan miten paljon enemmän aikaa vietimme yhdessä. Kieltäydyin kuitenkin ajattelemasta, että tässä voisi olla jotain muutakin, kunnes kieltäminen vaikutti jo naurettavalta.

    Olimme molemmat muuttuneet ja kasvaneet, niin että yhtäkkiä sovimmekin toisillemme myös muuten kuin ystävinä. Ja vahvan ystävyytemme perusteella uskalan povata suhteelle myös hyvää jatkoa, aikaisemmat suhteeni romanttisesta ihastuksesta lähteneinä eivät olleet mitenkään tasaisimpia mahdollisia. Nyt olen vain puhtaasti onnellinen. 🙂

    Tsemppiä sinulle syksyyn, joskus se ottaa vaan oman aikansa!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi