Hyvä mies – jollekin muulle

Osa 2: Karaokea ja benjihyppyjä

Huh, täällä taas.

Ihan ekaksi haluaisin sanoa kiitos kaikille, jotka luki tuon edellisen pläjäyksen ja niille, jotka vielä kommentoivat. Mä olen vähän häkeltynyt, sillä en aidosti uskonut kovin monen tätä löytävän.

Mutta ennen kuin alan kuulostaa Oscar-palkinnonsaajalta niin asiaan.

Mä lopetin viime kirjoituksen siihen, että lähden laulamaan karaokea ja kirjaimellisesti aika pian tietokoneen sammumisen jälkeen mä lähdin ulos ovesta.

Eli nyt tuli sekin kokeiltua ja maailma on yhtä Tapani Kansan ei itketä lauantaina -kappaleen tulkintaa rikkaampi. Tiedä sitten onko hyvä vai huono.
Voin sanoa, että jännitti.

Biisin loputtua oli kuitenkin huojentavaa huomata, että kukaan ei nauranut tai poke ei tullut kantamaan ulos pudistellen päätään. Jotkut jopa taputti. Seuraavan biisin pärähdettyä soimaan, kukaan ei edes muistanut että lauloin. Huh.

Silti en taida lähteä pyrkimään Voice of Finlandiin.

Niin kuin otsikko sanoo, karaoke ei ollut ainoa extremelaji lähiaikoina. Kävin hyppäämässä myös benji-hypyn.

Tämä kuulostaa ihan älyttömältä, mutta se jännitti mua paljon vähemmän, kuin tuntemattomien (ja yhden tutun) edessä laulaminen kalliolaisessa baarissa.

Käsi tärisi vähemmän mun seistessä naama menosuuntaan reunalla ilman tukea 60 metrin korkeudella kuin mikki kädessä hämärässä kuppilassa. Aina oppii itsestään jotain uutta.

Se liittyy varmaan siihen, että on tässä vuosien varrella aika monien pakkien jälkeen tullut kehitettyä ehkä pienoinen hylkäyksen pelko. Ehkä toi auttaa.

Ja mä en tosiaan ole mikään baarin nurkassa kyhjöttävä tyyppi. Veikkaan, että jos mut tapaisitte, ette edes tajuaisi mulla olevan näitä ongelmia. Joku tässä nyt kuitenkin mättää ja yritän selvittää mikä.

Ei sen puoleen olin lauantaina vaihteeksi myös baarissa ja vientiä oli about yhtä paljon kuin Valiolta Venäjälle tällä hetkellä. 😀 No, eiköhän se siitä jossain vaiheessa.

Seuraavaa haastetta mä en ihan täysin ole kartoittanut, mutta tällä viikolla avautuu työväenopiston kurssit, joten voitte olla varma, että tämä jätkä kampaa ne aika tiukasti läpi.

Itse asiassa, nyt kun mulla kerran on lukijoita, voin käyttää teitä häpeilemättömästi hyväksi! Jos keksit jonkin idean, mitä voisin tehdä, niin laita tähän viestiä. 🙂

Ensi kertaan!

Hyvä mies – jollekin muulle

Mä en koskaan uskonut kirjoittavani blogia.

Mutta tässä mä nyt olen. Ehkä on paras selittää teille myös syy.

Olen 24-vuotias mies pääkaupunkiseudulta ja niin hassulta kuin se kuulostaakin, jumissa elämäni kanssa. Sen jumin on aiheuttanut kuinkas muuten naisasiat.

Mä saavutin unelmatyöni jo parikymppisenä ja elelin aika huoletta. Yksi asia mua kuitenkin aina vaivasi: Mulla ei koskaan ole ollut tyttöystävää. Ei varsinaisesti edes mitään modernia termiä käyttäen ”säätöä”. Muutama yhdenyönjuttu kyllä.

Pitkään se ei haitannut. Mutta mitä vanhemmaksi mä tulen, sitä enemmän se kysymys, milloin on mun vuoro, kaikuu päässä.

Ongelma ei myöskään ole se, että en olisi ihastunut kehenkään. Mä olen ja rankastikin. Siitä päästäänkin blogin nimeen. Susta tulee niin hyvä mies jollekin muulle -lause on sellainen, johon olen elämässäni joutunut tottumaan.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaan valittaa ne kaikki kliseet että olen suht hyväkuntoinen, rehellinen, en tupakoi ja blaa blaa blaa. En mä etsi tekosyitä siitä, että naiset ei halua liian kilttiä tai kunnollista miestä. Se on suoraan sanoen paskapuhetta.

Mun mielestä jos nainen sanoo että olet liian kiltti se tarkoittaa että olet liian tylsä.

Onko se sitten liian ruma, käy varmaan nyt monen mielessä. Hyvä kysymys. Mä itse koen, että ulkonäkö ei ole mun vahvuus, mutta sitten taas mua on kutsuttu hyvännäköiseksi. Mene ja tiedä.

Mutta sitten tähän blogiin. Huomasin vähän aikaa sitten, että olen alkanut oikeasti valittaa vaan liikaa ja keskittynyt liikaa siihen, että en koskaan ole saanut vastarakkautta.

Mun paras ystävä ja yksi kipeän ihastuksen kohde (Tiedän, tiedän) sai mut vähän järkiini tässä asiassa. Nyt on aika tehdä jotain.

Olen kerännyt listaa asioista, joita en uskalla tai kehtaa tehdä jonkin absurdin eston takia tehdä. Asioita, joiden toteuttaminen vaatii multa aidosti heittäytymistä ja joiden tavoite on palauttaa mun murskana oleva itseluottamus.

Tulevan vuoden aikana mä alan tehdä näitä asioita ja kirjoitan blogia siitä. Herranjestas. Mä en vieläkään usko sitä vaikka kirjoitan sitä just.

Eli jos jaksoit lukea edeltävän vuodatuksen tervetuloa seuraamaan mun matkaa takaisin onnelliseksi ja ehkä joskus suhteeseenkin. Mukaan mahtuu suoritusten ja niiden kuvailun lisäksi ah niin ihanaa pohdiskelua parisuhteesta ja deittailusta.

Eikä meininki tule aina olemaan niin synkähtävää kuin nyt.

Mistä päästäänkin siihen, että nyt on ensimmäisen tehtävän vuoro. Mä lähden laulamaan ensimmäistä kertaa elämässäni karaokea.

Moido!

Ps. Mä lisään tähän lisää väriä ja kuvia kun on aikaa. Nyt piti vaan saada ulos ennen kuin alan katua. 😀