Pitääkö miehen tarjota naiselle?

Viime viikon lukijakysymys iskutekniikoista oli niin hyvä menestys, että ajattelin omistaa yhden postauksen kokonaan aiheelle.

Mä olen vastaajien kanssa aika pitkälti samoilla linjoilla: Ei iskurepliikkejä, jotenkin luonnollinen tilanne ja yritys edes saada homma näyttämään uniikilta eikä siltä että kyseessä on baarin viimeinen nainen, jolle et ole jutellut.

Toki on eri asia puhua iskemisestä kuin onnistua siinä.

Parhaimmat onnistumiset meikäläisellä tapahtui nuorena tilanteissa, jossa olin muutaman kaverin kanssa ulkona. Yksi näistä jampoista varsinkin oli ns. kone tanssilattialla (joka muuten on ihan hyvä pokauspaikka) ja se onnistui yleensä aina, tosin kovassa kännissä, houkuttelemaan sieltä jonkun naisen. Tällä naisella yleensä oli kavereita mukana ja päädyttiin samaan pöytään.

Tässä vaiheessa se joukon verbaalisesti lahjakkain eli allekirjoittanut sitten yleensä astui esiin. Nyt kuitenkin koko muu porukka on parisuhteessa, joten mun on pitänyt yrittää muuttaa taktiikkaa. Toistaiseksi laihat on tulokset olleet.

Tässä vaiheessa vinkki myös naisille, jos on joku kiinnostava niin kokeilkaa myös oman alotteen tekemistä. Se olisi tosi virkistävää jos joku tulisi juttelemaan. 🙂 Ja ei, aloitteella en tarkoita muutamaa silmäilyä baarin toisesta nurkasta siinä toivossa, että mies huomaa sen ja tulee juttelemaan. Jotkut meistä ei tajua niitä aina. 😀

Mutta sitten otsikkoon. Mä olen vähän sitä koulukuntaa, että musta juoman tarjoaminen iskutarkoituksessa on vähän vanha juttu. En mielestäni ole pihi ja tarjoan kyllä kavereille tai jopa treffeillä. Kuitenkin olen nähnyt ihan omassa kaveripiirissäkin naisia, jotka odottaa sitä juoman tarjoamista ja joskus jopa juoman saatuaan menettää sen mielenkiinnon. Ei siistiä.

Mä tein tästä taannoin vähän kyselyä baarissa ja tulos oli aika mielenkiintoinen. Naiset koki, että se juoman saaminen tuntemattomalta on joskus jopa vähän vaivaannuttavaa ja että siitä tulee sellainen mitä toi haluaa vastalahjaksi -fiilis.

Miehet taas oli sitä mieltä, että se on miehen velvollisuus ja pari kännistä pukumiestä jopa totesikin, että he eivät suostuisi ottamaan naiselta vastaan juomaa. Urpot.

Ehkä se pointti tässä on se että jos huomaan, että multa odotetaan ja nimenomaan odotetaan että tarjoan jotain niin siitä tulee ainakin itselle automaattinen vastareaktio. Paras tilanne on se, että voi ostaa toiselle jotain miettimättä asiaa ja sitten tulevaisuudessa toinen tekee joskus saman. Miettimättä asiaa.

Mitä te olette mieltä?

 

Kommentoi



Kommentit

  1. 10.36 27.10.2014

    Mulla oli tästä mielenkiintoinen keskustelu erään amerikkalaisen herrasmiehen kanssa, ketä deittailin. Sen mielestä naisen kuuluu odottaa, että mies tarjoaa ja mä taas olin sitä mieltä, että nykyaikana naisen ei missään nimessä kuulu odottaa miehen tarjoavan.

    Tuttujen miesten seurassa mun mielestä se tarjoaa, kuka on menossa tiskille ja aina noi kuitenkin jotenkin menee tasan. Mutta jos joku vieras tyyppi kysyy multa baarissa, voiko tarjota juoman, mä kieltäydyn kohteliaasti, koska mulle tulee nimenomaan toi vaivaantunut fiilis ja heti nousee mieleen kysymys siitä, että mitä toi haluaa vastalahjaksi. Tuon amerikkalaisen kanssa mulla oli just sellainen fiilis, että se ei halua tarjota juomia vilpittömästi, vaan juurikin sen takia, että niin kuuluu tehdä että saa jotain vastineeksi. Yök.

  2. 19.28 27.10.2014

    ”Paras tilanne on se, että voi ostaa toiselle jotain miettimättä asiaa”. Joskus nuorempana päätin yllättää miehen, joka heitti puolivitsillä, että aina pitää ostaa naisille kukkia mutta miehet ei saa koskaan. Lähetin hänelle yhden, ison tummanpunaisen ruusun työpaikalle lähetillä. Kyllä muuten jäi mieleen miehelle ja oli aikamoisen polemiikin aiheuttanut siellä töissäkin. Tosin positiivisissa merkeissä 🙂

  3. 19.43 27.10.2014

    Ihan mahtavaa!! Go Emma! 😀

  4. 7.26 28.10.2014

    En mä ensimmäisenä odottais mieheltä tarjottua juomaa mutta jos jonkin aikaa on jo juteltu ja lasit alkaa tyhjetä niin joo, kyllä mä odotan että sitä juomaa tarjotaan kun tiskille mennään. Odotan myös, että multa kysytään mitä mä haluan juoda ja hyväksytään se vastaus (jos haluan juoda soodavettä tuopillisen niin please, tarjoa se minulle. Älä rupee vänkää vastaan ”kyl sä nyt aina yhden voit ottaa” -tyyppisesti. Saatan myös itse jossain kohden toimia samoin; tarjota takaisin jos jutut jatkuu niin pitkälle. Paitsi jos ite juon soodaa ja mies juo kalleinta viskiä, en osta koska nallekarkit ei mee tasan 🙂

    Odotan myös, että mies avaa oven, auttaa takin kanssa, tilaa taksin jne.

    Jos joku sellaiseen tv-tyyliin lähettää tiskin toiselta puolelta jonkun drinkin niin morjens, en kyllä välttämättä ota vastaan. Ehkä eniten siks että juon harvemmin drinkkejä joten en haluais eteeni jotan mistä en pidä. Jos taas taktiikalla ”samaa mitä sillä oli äsken” niin aika tyhjässä baarissa saadaan olla että tarjoilija sellaisia muistaa. Yleensä vielä oon selvinpäin joten väkisin tarjotut alkoholipitoiset juomat on vähän vaikeita.

    Jos juomatarjoiluissa pitää ruveta tasapuoliseks ni mä rupeen sitte avaa miehille ovia, auttaa niiden takkien kanssa ja hoidan taksitilaukset. Katotaan sit kuka on vaivaantunu 😉

  5. 14.26 31.10.2014

    Miehen ei todellakaan pidä tarjota, eikä myöskään naisten pitäis moista olettaa.
    Ite en tahdo olettaa, että kukaan tekis jotain mun eteen siks että satun oleen nainen: sitä ovea saa pitää auki jos mä tuun perässä, mutta ihan samalla tavalla mä pidän ovea auki muille, jos se sopii tilanteeseen. Eikä siitä kukaan mies oo kyllä hämmentynyt ikinä 😀
    Mutta juomien tarjoamiseen: jos sen haluaa jollekin tarjota, niin on kyllä tökeröä olettaa että se juoma sit tarkottais jotain enemmän. Tietty on ihan kohteliasta hetken jutella eikä heti karata pois, mutta en koe että olisin kenellekään velkaa mitään yhdestä juomasta. Joskus oon hyväksyny juomia ihan mielenkiinnosta, mutta oon saattanu todeta hetken kuluttua että ei natsaa. Yleensä oon myös ollu tosi alotteellinen ite jos on kiinnostanu. Mut joo, mun mielestä se juoman tarjoaminen ei oo paras lähestymistapa ollenkaan.

    Nykyään on onneks poikaystävä eli ei tarvi näillä enää päätä vaivata 😀 En tosin anna poikaystävänkään maksaa mulle mitään (ellei oo joku spesiaalitilanne, synttärit tms), koska sen ei todellakaan kuulu tehdä niin sukupuolensa takia. Rasittavat sukupuoliroolit hiiteen jo!

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi