Tasa-arvoinen avioliitto

Tämä blogi harvoin käsittelee mitään yhteiskunnallisia asioita, mutta nyt teen poikkeuksen.

Jollet asu tynnyrissä (ja tieto on ehkä saattanut kulkea jopa sinne), tiedät varmaan että Suomi otti tänään ison askeleen kohti tasa-arvoista avioliittolakia. Mulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että oli aikakin.

Halusin kommentoida asiaa siksi, että vaikka mä tuskailen siinä pelossa etten koskaan löydä ketään, ainakaan kukaan ei kutsu mun tapaa rakastaa epäluonnolliseksi ja yritä aktiivisesti kieltää sitä. Idiootteja tulee olemaan aina, mutta on tärkeää, että valtio ei tähän idiotismiin enää osallistu.

Siispä suurimmat onnitteluni niille ihmisille, jotka asian puolesta ovat taistelleet. Itse myönnän suoraan, että olen tehnyt asian eteen liian vähän. Satuin seisoskelemaan kansalaistorilla kun tulos tuli  ja katsellessani halailevia ja itkeviä ihmisiä olo oli vähän kuin lätkän mm-mestaruuden jälkeen vuonna 2011: Aivan huikea saavutus, mutta tuntuisi tekopyhältä hyppiä mukana kun katsoin ainoastaan finaalin. 😀

Joka tapauksessa iso käsi aktiiveille ja kansanedustajille. Kiva saada kerrankin hyviä uutisia. Pitkään aikaan ei ole facebook-täyttynyt hyvä Suomi -huudahduksista ennen tätä.

Lopuksi tähän hävyttömään lyhyeen kirjoitukseen voisin kertoa teemaan sopivan anekdootin.

Olimme taannoin baarissa porukalla ja siinä illan kosteassa vaiheessa alkoi ihmettely mun tyttöystävän puutteesta. Siinä sitten yksi kaveri tokaisi, että musta tulee todella hyvä mies jollekulle (kyllä, teki mieli kuristaa :D). Seurueessamme mukana ollut homomies, nimetään hänet vaikka Janneksi, jatkoi tähän että, ”kyllä susta aika hyvä vaimokin tulisi”.

Tämä päivä on omistettu Jannelle.

T. Hyvä vaimo jollekin muulle

Kommentoi



Kommentit

  1. 18.39 28.11.2014

    Word.

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi