Tyyntä myrskyn edellä…

Haa. Ilmeisesti olisi pitänyt laittaa tuo deitti-ilmoitus paljon aikaisemmin.

Tosin, ehkä tämä oli mun pirullinen juoni ensin kirjoittaa blogia ja saada teidät kiinnostumaan ja sitten läväyttää tuo. Ehkä mä olenkin tietämättäni nero.

Hauska mä en selvästi ole. 😀 No joo. Elikkä viime postauksen jälkeen olen saanut kivasti yhteydenottoja. Kiitos siitä teille!

Kuten lupasin, mä aion käydä kaikkien halukkaiden kanssa ulkona. Tapaamisissa ollaan tällä hetkellä aikataulujen sopimisvaiheessa ja homma tuntuu liikkuvan about yhtä nopeasti kuin pameilla kyllästetty etana. Siitä postauksen otsikkokin.

Tapaamisia kuitenkin on tulossa ja näillä näkymin lähden oikeasti jopa kehä kolmosen toiselle puolen. Uusi uljas maailma!

Mistä päästäänkiin siihen, että tämän on pakko olla oudoin asetelma treffeille ikinä. 😀 Mä menen siis ulos ihmisen kanssa, joka tietää musta asioita, joita tietää ehkä 1 % mun kavereista ja ne on vielä aika intiimejä asioita. Ajellut pallikarvat anyone (tosin ne saattaa olla jo kasvaneet takaisin 😉 ).

Sen lisäksi tämä ihminen tietää, että aioin tavata toisia ihmisiä hänen lisäkseen. Mun mielessä, ja toivon että tekin ajattelette niin, tämä ei ole mikään kilpailu.  Mutta kyllä tässä vähän hassu asetelma on. Haluan teroittaa että mä yritän oikeasti parhaani etten loukkaisi tässä ketään. Tai itseäni.

Tarkoitus ei myöskään ole nyt alkaa pyörittämään haaremia kompensoidakseni vuosien naisettomuutta.

Eli palaillaan kun treffejä on käyty. Mun kirjoitukset niistä tulevat olemaan todennäköisesti pliisumpia kuin kukaan toivoisi, mutta sillä joudutte pärjäämään. 😀

Ai niin! Kiitos ja kumarrus Loppukiriblogin mimmeille. Nauroin ääneen kun huomasin että he olivat jakaneet mun viime blogini. Sitten vielä kaiken lisäksi me tullaan pian olemaan Helsingin uutisten sinkkuutta käsittelevän jutun haastateltavia. Linkkaan sen tänne kun se tulee. Pahoittelut etukäteen kaikille jotka sen lukee, mun oikea nimi ei ole Oskari. 😀

Mä toivon mukaan pääsen näkemään ainakin tässä projektin aikana Loppukirin Raisan ja harrastamaan vähän blogien välistä yhteisvaikutusta. Kuulostaa kaksimieliseltä, mutta en pyydä sitä anteeksi.

Hyvää alkavaa viikonloppua. 🙂

Kommentoi



Kommentit

  1. 22.52 11.12.2014

    Pitäisköhän munkin perustaa deittailublogi kun jotenkin mulla on semmoinen fiilis että tuo varsinainen blogini ei ole kauhean hyvä deittailun kannalta 🙂

    Tsemppiä!

  2. 23.52 11.12.2014

    Mä kä kävin lukaisemassa sun blogia ja herranjumala noita sun nettideittikokemuksia! Jos haluat niin lähde mun kanssa kahville. Yritän saada sulle jonkun normaalinkin kokemuksen. 😀 Sä tuskin haluat miestä jolta kysytään parran ajettuaan yhä paperit alkoholia ostaessa, mutta voin yrittää tarjota toivoa, että normaalejakin ihmisiä on.

  3. 20.16 12.12.2014

    Moi,
    Ollaan jo julkkiksia: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/254962-jarjestelmallista-kumppanin-etsintaa-pyydan-ulos-vaikka-kaupan-kassaa-tai
    Onnea treffeille! Sulla taitaa olla parempi loppukiri kuin meillä 🙂
    Ja palataan treffeihin, pääset kenties taas kehäIII ulkopuolelle..

  4. 12.08 13.12.2014

    Sä oot kyllä suloinen ja mielelläni lähtisinkin kahville jos asuisin pk-seudulla. Keskiviikkona tosin olisin tulossa kursseille stadiin…

    Sulla kun on enemmän munaa kuin mulla niin testaapas tää kuningasidea tuon kirjoituksen lopussa 😀 http://puolinaisenero.blogspot.fi/2014/12/kokemuksia-nettitreffipalveluista.html

  5. 17.14 13.12.2014

    Pakko todeta, että ihailtavan rohkea veto, kun laitoit tuon deitti-ilmon tänne blogiin! Oli pakko laittaa se jakoon ja mun mielestä tuolla ansaitset useammat tai ainakin yhdet tosi hyvät treffit!

    Allekirjoitan Puolinaisen ankeat nettideittikokemukset, voi olla, että helvetti jäätyy ennenkuin minut saa nettideittailemaan uudelleen. Mutta voi olla, että ei sitten minkään sortin treffejä enää ole tiedossakaan…

  6. 20.13 13.12.2014

    Toimii! Jos en olis liian nuori (oletan että 21 täyttävä sitä sulle on) ja en asuisi 200km päässä Helsingistä, lähtisin hyvin mielelläni treffeille sun kanssa! Eli todellakin sait ainakin kiinnostuksen heräämään, myös vähän nuoremmassa 🙂

  7. 19.16 14.12.2014

    Hyvä haastis Raisa. 😀

    Puolinainen: Mulla on itse asiassa keskiviikkona treffit. Milloin olet tulossa seuraavan kerran?

    Emma: Kiitos. 🙂

    Essi: Et olisi ollenkaan liian nuori. Jos tulet pkseudulle niin laita viestiä!

  8. 21.15 14.12.2014

    Jotenki houkuttelis kauheesti lähtee kahville sun kanssa, mut luulen et mun oma elämäntilanne on vähän liian sekava 😀 Alusta asti oon lukenu sun juttuja ja todennu et tolla huumorintajulla ja rohkeudella pitäs kyl nainen löytyy. Tää oli kyl ehkä paras tempaus ja olettaisin et löytyy seuraa tai ainaki kokemuksia! 😀

  9. 10.28 18.12.2014

    Aika harvakseltaan Helsingissä käyn, mutta katsotaan… 🙂

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi