Yksin baarissa ja maailman tylsimmät treffit

No tulipas masentava otsikko. 😀

Ei hätää, ei tämä oikeasti ole niin surullinen tarina. Alotetaan niistä treffeistä.

Elikkä siis torstaina tapasin taiteiden yössä mimmin, jonka kanssa oltiin juteltu jonkin verran Tinderissä. Kirjoittelu oli ollut ihan peruskivaa ja tapojeni vastaisesti en ollut heti pommittanut siitä irti työtä, harrastuksia ja haaveita, vaan halusin säästää ne treffeille.

Tämä osoittautui ihan hyväksi vedoksi, sillä se mimmi oli ihan teflonia. Kirjaimellisesti jokainen kysymys mitä kysyin päättyi joko ”no en mä tiedä” tai ”ihan sama” -vastaukseen.
Mites meni töissä: No en mä tiedä ihan hyvin. Mitä tykkäsit siitä koulusta jossa opiskelit: no en mä tiedä ihan ok. Pitäiskö mennä johonkin istumaan: Ihan sama.

AAAARGH!!!

Vielä kun vastapuolelta ei myöskään tullut juurikaan kysymyksiä niin aloin käydä epätoivoiseksi. Mistään ei saanut kiinni. Homman mielettömyydestä kertoo se, että vakavissaan harkitsin kysyväni sen lempiväriä, kun aiheet kävivät vähiin.

Mä olen töideni kautta tottunut johtamaan keskustelua, mutta tämä meni jo liiallisuuksiin. Muhun itse asiassa tekee vaikutuksen, jos nainen välillä ottaa roolia juttelussa.

No joo, safe to say ei olla varmaan näkemässä enää. Mietin jälkeenpäin, että olisikohan se ollut hermostunut ja päätin, että jos se vielä laittaa  viestiä ja haluaa nähdä, niin annan toisen mahiksen. Mitään ei ole kuitenkaan kuulunut. Ehkä hyvä niin.

Ei muuta kuin kohti ääretöntä ja sen yli! Taas.

Viikonloppuna tuli kokeiltua myös jotain muuta. Mun kaveripiiri elää tällä hetkellä sellaista vaaleanpunaista parisuhdearkea, joten ne eivät hirveästi jaksa käydä baareissa.

Ymmärrettävää, mutta aika vmäistä mun kannalta. Muutama lauantai on vietetty himassa kiroillen, että kukaan ei lähde.

Tänä lauantaina päätin, että menen yksin baariin.

Mun mielestä yksin baarissa oleva mies on aina edustanut säälittävyyttä. Mun naispuolisen kaverin mielestä se on taas hyvä saalis. Kiinnostaisi tietää mitä mieltä te olette?

No mä menin joka tapauksessa keskustassa sijaitsevaan baariin ja otin tehtäväksi yrittää tutustua ihmisiin. Alku sujui hyvin ja istuuduin tyhjään pöytään kahden mimmin viereen.

Aloin siinä heittämään läppää säästä, Cheekistä ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Mimmit kuuntelivat kohteliaasti ja välillä nauroivatkin, mutta vähän ajan päästä päättivät lähteä kotiin.

Uusi yritys.

Vähän aikaa ympäri pyörittyäni ja näyteltyäni että etsin ”kavereitani”, karaistin taas mieleni ja menin yhteen pöytään kysymään onko tässä tilaa. Sain kahdelta blondilta myöntävän vastauksen ja alettiin jutskailemaan.

Toinen niistä oli tosi hyvännäköinen ja hauska höpöttäjä, jolta juttua tuntui tulevan loputtomasti. Eli just nainen mun makuun.

Juteltiin siinä aikamme, kunnes yhden kysymyksen sivulauseena selvisi, että sillä on kaksi lasta, mies ja asuntolaina. Perus.

Ei lapsissa ja asuntolainassa mitään, mutta mies vähän haittasi. 😀

Tämän paljastuksen jälkeen havahduin myös siihen, että mimmin vasemmassa nimettömässä oli sormus. Amatöörivirhe. Katso aina se käsi!

Istuskelin niiden kanssa vielä jonkin aikaa ja päätin sitten lähteä vielä kiertelemään. Heiluin hetken tanssilattialla ja  totesin, että nyt riitti tältä illalta.

Eli yhteenvetona pientä treeniä tuo yksin baareilu vaatii, mutta toimihan se hyvänä harjoituksena jutella tuntemattomille.

Mä lupailin availla mun syksyn suunnitelmia, mutta tästä tuli jo nyt ihan hirveä romaani. Toinen mökkireissu häämöttää, joten kirjoitan mun plääneistä vielä ennen sitä.

Lupaan.

Kommentoi



Kommentit

  1. 12.09 26.08.2014

    No oli kyllä paskat treffit 😀 Tuosta ei voi kun sanoa, että äkkiä pois. Joko vastakumppani ei ole kiinnostunut, ja siksi kovin vaitonainen, tai yleisesti flegu.

    Nettideittien sopiminen on taitolaji, ja pelkän kirjoittelun varassa on helpompaa antaa pakkeja tyhmistäkin syistä (kiinnostus lopahti, vastapuoli sanoi yhden väärän sanan, joku parempi laittoi juuri viestin jne). Itse yritin olla positiivinen ja oma itseni, mutta kuitenkin jos huomasin ettei toista napannut, annoin olla. Naisena tämä on tietenkin helpompaa, koska valinnanvaraa on enemmän 😉

    Mies yksin baarissa… hmmm. Ehkä juu, a bit sad, mutta siinä(kin) asenne ratkaisee. Reippaasti juttusille, avoimena ja positiivisen oloisena, niin saattaa tärpätä 🙂

  2. 13.46 26.08.2014

    Moikka! Mun ystävä linkkasi mulle tän blogin, kun huomasi paljon yhtäläisyyksiä sun kirjoituksissa ja mun kokemuksissa/ajatuksissa. Ja täytyy myöntää että huomaan kyllä itsekin paljon samoja juttuja.. Oliskohan sulla mahdollisesti sähköpostiosoitella, johon voisin kirjoittaa enemmän? 🙂

  3. 16.18 26.08.2014

    Siis upeaa! Ihanaa kun mies avaa näitä juttuja, aika useasti kun saa kuulla naisen näkökulmasta näitä juttuja. Musta sait lukijan!

    Odotan mielenkiinnolla uusia kokemuksiasi ja sysyn uusia tuulia. Itse olen samojen asioiden kanssa kamppaillut ja saman toteutin itse kun totesin että onnelliseksi täytyy itseni tehdä ennen kuin löydän miehen. Rupesin toteuttamaan asioita pelotta ja ai että kun oli kivaa ja löysi uusia puolia itsestäni. Nettideittailukin oli messissä mukana, itselläni tuli sitten vuoden kuluttua pieni stoppi kun rupesi kyllästyttämään. Ajattelin siinä kohti ottaa taas hengähdystauon ja keskittyä itseeni. Ja niin sitten pari viikkoa myöhemmin se unelmien mies tuli Zetorissa (Oi kyllä, 25v nainen ja vietin lauantai-iltaa tässä helmessä) pöytääni istumaan.

    Ehdotelmani siis sinulle: Rupea käymään myös uusissa ja erilaisissa ravintoloissa/baareissa kuin missä yleensä käyt. Tapaa uusia ja erilaisia ihmisiä. Lähde vaikkapa Vantaan hotellille jos et siellä ole jo käynyt. Itsekin siellä kävin ja oli kyllä erilainen ilta! 😀

  4. 9.22 27.08.2014

    Vietän flunssapäivää kotona ja selailin ajankulukseni blogilistan blogeja ja blogisi nimi kiinnitti huomion ja klikkasin itseni tänne. On ihan mahtava homma päästä ns. miehen pään sisään kerrankin näissä asioissa! Naispuolisten ystävien kanssa näitä asioita on jauhettu noin miljoonaan kertaan eli siis aika lailla kyllästymispisteeseen asti. On myös hienoa, että olet itse älynnyt, että löytääkseen jonkun ja saadakseen tämä rakastumaan, on ensin rakastettava itseään. Yksikään nainen (tai no, ehkä joku narsistinen tapaus) ei nimittäin halua itseään säälivää ja valittavaa miestä vaivoikseen. Siispä, keep on going, haasta itseäsi, tee uusia juttuja, hanki itseluottamusta sitä kautta, niin varmasti joku muukin kiinnittää sinuun huomiota! Ja vinkiksi vielä, jos haluat tavata uusia ihmisiä, pyydä ystäviäsi ottamaan sinua mukaan niiden kaveriporukoidensa, joihin et entuudestaan kuulu, illanviettoihin ja bileisiin. Kaikilla meillähän on useampia sosiaalisia ympyröitä, joihin kuulumme, itselläni esim. on lukiokaverit, opiskelukaverit, vapaaehtoistyötutut, entiset työkaverit jne. ja käyn kaikkien kanssa erikseen ulkona tms.

  5. 22.50 28.08.2014

    On muuten paha tuo ”teflonin tuntu”, ainaskin enempi sokkotyyppisillä treffeillä! Siinä tekee mieli jo repiä hiuksiaan… Mutta sekin kertoo. Mikähän siinä on kun se ”kuule nyt ei ehkä nyt ollukkaan mun juttu” tms. toteamus on niin vaikeaa sanoa?? Kun me miehet vieläpä olemma tällaisia mekaanisia lonksuttimia – ei me siitä rikki mennä! Ja aivan totta että hermostuneen tai jännittävän meetingin päätteeksi kannattaa pistää vaikka viestiä; tapauksessasi vastaus tulikin ilman vastausta :/

    Onneksi nettideittailussa pääsee joskus hieman kärryille toisen keskusteluvalmiuksista. Jos viestittely on silminnähden vaivautunutta, voi olla paikallaan toivottaa jatkokeskustelulle keveitä multia. Aika järkyttävän moni muuten vastaa vain lauseella-parilla ja pahimmillaan pelkillä sanoilla! Ymmärrän tilannetta hieman: kun (naisilla) on täällä vientiä nii hitoksee, voi olla viitseliäisyys kovilla kirjoittaa joka kandidaatille kivat diibadaabat erikseen. Joskus herää ajatuksia että tekeekö suuri suosio sokeaksi omalle mitäänsanomattomuudelle? Mutta siis oikeesti… yrittäkää edes!

    Yksin baareilu ei suinkaan ole häpeä, kunhan sinne ei mene pessimistisenä ja valmiiksi hävinneenä! Mutta niitä et onneksi vaikuta olevan. Jään odottelemaan syksyn kuulumisiasi, lujasti tsemppiä!

    http://rinnakkaisohjelma.blogspot.fi

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi